sunnuntai 19. marraskuuta 2017

LUMI accessories osasto -näyttötyö-

Design hilliin tuli uusina tuotteina Lumen nahkaisia laukkuja, lompakoita ja saippuoita. Näyttötyönä pääsin tekemään Lumi yhtiön edustajan kanssa osaston.

Edellisenä päivänä tila tyhjennettiin valmiiksi. Lumen Ellillä oli suunnitelma, jonka mukaan osastoa lähdettiin rakentamaan. 

























Useat laukut oli pakattu niin, että niihin piti laittaa hihnat paikoilleen. Vaihtoehtoina oli lyhyempi ja pidempi hihna, joka tuo monikäyttöisyyttä tuotteelle. Hinnoittelin myös tuotteet ja laitoin niihin hälyttimet, jonka jälkeen asettelimme tuotteet esille.

Tässä kuvat valmiista työstä :)






lauantai 4. marraskuuta 2017

Työharjoittelu -Design Hill-

Olen työssäoppimassa Halikossa sijaitsevassa Design Hillissä 23.10-21.12. Kahden ensimmäisen viikon aikana olen päässyt tekemään monia erilaisia työtehtäviä: mm.  kassatyöskentelyä, asiakaspalvelua, esillepanojen tekoja, mattoinventaario, kalusteiden kasausta ja kuormien purkua. 






















Pyhäinpäivän kynttilät ja lyhdyt esillepano A-alueella.


Redeckeriltä saapui uudet myyntikalusteet. Kasasimme ne, siirsimme paikoilleen ja asettelimme tuotteet niihin.






















Afrikantähti pussilakanoista esillepano
Lakanat silitettiin ja aseteltiin sänkyyn. Esillepanoon laitettiin myös teemaan sopivat afrikantähti mukit.

lauantai 14. lokakuuta 2017

Imagokouluttaja Isa Karlssonin luento














Isa Karlsson luennoi koulullamme 5.10.2017 asenteesta, uskottavuudesta, unelmista ja tavoitteista.

Asenne
-ystävä vai vihollinen?
-asenne tarttuu
-asenteeseen pystyt vaikuttamaan vain sinä itse
-asenne mikä sinulla on itseäsi kohtaan näkyy ulospäin
-älä vertaa itseäsi muihin

Uskottavuuden lisääjät
-muiden osaamisen arvostaminen
-käytöstavat ja inhimillisyys
-hyväntuulisuus
-muutoksentekijä

Uskottavuuden syöjät
-tylsämielisyys
-asiaton käytös
-ahneus
-rasistiset vitsit ja tarinat
-henkinen poissaolo

Saavutukset ja taidot
Saavutuksista ja taidoista huolimatta, etenemiseen tarvitset muiden apua. AINA.

On helpompaa hyväksyä neuvoja kuin kritiikkiä.

On helpompaa hyväksyä ehdotuksia, kuin neuvoja.

TÄHTÄÄ KORKEALLE!



Kuvausjärjestelyt

Harjoittelimme avoimien ovien päivinä järjestelmäkameran käyttöä. Haimme Salo Designista, Leino Designista, Omppurinteeltä ja Ekocenteriltä tuotteita lainaan kuvausjärjestelyjä varten.
 
 










maanantai 9. lokakuuta 2017

Luokkasuunnitelma ja maalaus

Tehtävänämme oli suunnitella tiiminä luokkiimme värisuunnitelmat. Tykästyimme Tikkurilan denim sävyyn S429, jonka myötä mietimme muita sävyjä.



















Äänestimme voittajaksi tämän Peikonlehti-suunnitelman, jonka mukaan aloitimme seinien ja kalusteiden maalauksen.





maanantai 25. syyskuuta 2017

Avoimet ovet


Suunnittelimme avoimet ovet tapahtumaan Illustrator ohjelmalla Facebook bannerin, Instagram kuvan, sekä A3 ja A4 kokoiset julisteet.


lauantai 16. syyskuuta 2017

Habitare 2017

Olimme pe 15.9 Habitare messuilla Helsingin messukeskuksessa














1. Habitare 2017 värikartta
Tämän syksyn värejä ovat murrettu sininen ja vihreä, ruskean eri sävyt, lohenpunainen ja kulta. Seinissä käytetyt värit olivat melko tummia (sininen ja musta).






























2.Habitare 2017 materiaalikartta
Rottinki oli selvästi hitti, oli paljon rottinkisia koreja ja kalusteita. Luonnonmateriaaleja oli myöskin runsaasti, kiviä, sammalta, vaaleaa ja käsittelemätöntä puuta. Viherkasveja käytetään nyt paljon sisustuksessa.



























3.Habitare 2017 kuviot ja kuosit
-kukkakuviot
-eläinkuviot
-retrokuviot
-graafiset kuviot
-pyöreät muodot
-pilvi
-ananas
-flamingo












































4.Bloggaajat
Pihkalan Maija Rasila -Avotakka























Susanna Vento -Matri




















5. Messuosastojen ratkaisut ja rakenteet
Kiinostavimmat messuosastot

Ehdoton suosikkini oli Annon messuosasto. Osasto oli upeasti rakennettu, värimaailma harmooninen, tunnelmallinen ja tuotteet olivat kiinnostavia




























EK














































































6.Typografia ja graafiset elementit

















































No Trash-näyttely ja Habitare-suunnittelukilpailu